Aiheuttivatko huutokauppaeväät närästystä?

Närästys ja polttava tunne

Huutokauppatapahtumissa myydään usein mausteisia ja rasvaisia eväitä, jotka aiheuttavat monelle närästystä, polttavaa tunnetta rintalastan kohdalla sekä happamalta tuntuvia röyhtäisyjä. Joskus kipu säteilee jopa kaulaan saakka. Toisinaan tapahtumissa tulee vain yksinkertaisesti syötyä liikaa ja juuri runsas syöminen on yksi pahimmista närästyksen aiheuttajista. Mahaa ärsyttävät helposti myös esimerkiksi alkoholi, kahvi sekä happamat mehut. Myös makuuasento voi aiheuttaa närästysoireita ja oireet ovatkin usein pahimmillaan öisin. Jos huutokauppareissu kestää useamman päivän ja tarkoituksena on nukkua esimerkiksi asuntoautossa tai -vaunussa tai motellissa, voivat yöt olla huutokauppatapahtumassa herkuttelun jälkeen tuskaisia. Vaiva on todella ikävä ja häiritsee huutokauppaan keskittymistä, joten hyvät neuvot ovat tarpeen!

Kuinka helpottaa närästysoireita?

Ennaltaehkäisy on paras keino välttää närästystä, minkä vuoksi happamien mehujen, rasvaisten ja kovin mausteisten ruokien, kahvin ja alkoholin välttäminen on hyvä keino ennaltaehkäistä närästysoireita. Jos et kuitenkaan voi tai halua näin tehdä, kannattaa pitää ruoka-annokset riittävän pieninä, ettei liian runsas syöminen aiheuttaisi närästystä. Myös kumartelun, nostelun ja kiristävien vaatteiden käyttämisen tiedetään voivan aiheuttaa närästysoireita, joten välttele myös näitä, jos haluat vältellä närästysoireita.

Jos närästystä aiheuttavien ruokien ja tilanteiden välttely ei auta, on Gaviscon hyvä vaihtoehto. Se on oraalisuspensio, joka auttaa vähentämään aikuisten närästysoireita sekä happamalta maistuvia röyhtäisyjä. Vaikuttavina aineina tässä tuotteessa on natriumvetykarbonaatti sekä algiinihappo, jotka yhdessä muodostavat mahasta löytyvää suolahappoa hyödyntäen geelimäistä massaa mahan sisällön pintaan. Massa auttaa estämään mahan sisällön nousemista ruokatorveen, mikä puolestaan estää närästysoireiden syntymisen. Valmistetta otetaan puolisen tuntia siitä, kun olet syönyt tai kun närästysoireita ilmaantuu. Sitä voi käyttää myös ennen makuulle menoa. Varmistathan kuitenkin aina ennen valmisteen käyttöönottoa, että valmiste soveltuu juuri sinulle!

9 Jun 2021